Päätös

Joulu on vietetty ja paljon on tapahtunut muutamassa päivässä.

Minun ja hänen välit ovat kutakuinkin kunnossa. Pakkailimme yhdessä hänen tavaransa ja huomenna muuttoauto vie ne uuteen osoitteeseen. Huoltajuusasioissa toimimme alkuperäisten suunnitelmien mukaan.

En ole hänelle enää vihainen. Olen tyytyväinen, kun hän lähtee. Huomaan, että minunkin elämästäni lähti osa ahdistusta hänen mukanaan. Tuntuu ihan hyvältä olla yksin. Voin viimeinkin keskittyä edes välillä niihin asioihin, joista nautin.

Tiedän, että hankalia ja vaikeita tilanteita tämän asian tiimoilta vielä tulee, mutta uskon, että pahin on ohi ja olen selvinnyt tästä. Katson jo innokkaana tulevaisuuteen ja mietin, mitä kaikkea hyvää se tuo minun elämääni.

Kerroin viime kirjoituksessani, että eräs nainen lähestyi minua. Kirjoittelimme aika tiiviisti pari päivää ja molemmat olivat sitä mieltä, että olisi kiva tavata. Nyt olemme tavanneet 2 kertaa ja hyvin tuntuu molempien mielestä natsaavan yhteen. Olemme molemmat tahoillamme pitkästä liitosta eronneita ihmisiä ja molemmilla on lapsia.

Kiitän neuvoista, joita olen saanut. Minulla ei ole tällä hetkellä paineita aloittaa uutta vakavaa ihmissuhdetta. Olemme ystäviä, jotka nauttivat toistensa seurasta. Molemmat tietävät missä mennään ja olemme sopineet etenevämme hyvin rauhallisesti :) Olemme aikuisia ihmisiä, jotka eivät elä haavemaailmassa...

Kiitän kaikesta tuesta, jota olen tätä kautta saanut, vaikka olenkin pääasiassa kirjoittanut itseäni varten. Ajattelin, että lopetan tämän blogin päivittämisen, mutta jätän sen luettavaksi. Toivon, että joku voisi saada tästä tarinasta toivoa vaikeina aikoina. Vaikka välillä tuntuisi miten pahalta, niin toivosta ei saa luopua ja jäädä makaamaan itsesääliin!! Elämä jatkuu...

Kuten Juha Tapio laulaa:
http://www.youtube.com/watch?v=k20h4hZ4Roc


'Avoimin mielin kohti uusia seikkailuja' :)
Loppu.

Takaisin lähtöruutuun ja ...

Joulu on ollut raskaampi kuin odotin ja sitä (lomaa) on vielä jäljellä viikko...

Lapset ovat olleet kuumeessa ja nukkuneet huonosti. En ole siis saanut nukuttua univelkojani pois, vaan päin vastoin ne ovat kasvaneet.

Kävin hänen kansssaan tesktiviestikeskustelua pari päivää sitten. Hän hermostui ja veti herneet syvälle nenäänsä. Keskustelimme faktoista ja sain hänet suuttumaan viimeinkin. Se tuntui hetkellisesti hyvältä.

Hän oli seuraavana päivänä todella pahalla päällä. Vaati lapsia itselleen ellen kirjoita jotain hänen laatimaansa sopimusta. En kirjoittanut. Sinä iltana minun kotonani vieraili sossutäti ja -setä. He kävivät tarkastamassa voivatko lapseni hyvin ja olenko itsetuhoinen :) Noh kaikki oli hyvin heidänkin mielestään...

Jouluaaton aamuna pyysin sanomisiani anteeksi ja kerroin tahallaan provosoineeni häntä. Teimme sovinnon. Hän tuli minun luokseni tapaamaan lapsia iltapäivällä, koska hänellä oli kova ikävä heitä. Tapaaminen oli minulle hankalampi kuin olin odottanut.

Kun hän oli lähdössä, niin ojensin tärisevin käsin lahjakassini hänelle. Tunteet olivat jo pinnassa. Seisoin eteisessä kädet taskussa ja katselin maahan ja hän halasi yllättäen minua. Murenin.

Vanhat jutut palasivat mieleeni ja minua itketti.
Itkin hetken.

Ilta meni minun osaltani surullisissa tunnelmissa. Söimme jouluaterian ja jaoimme lahjat. Lapset nauttivat, vaikka kipeitä olivatkin. Minulta puuttui jotain ja se sai minut surulliseksi.

Päivälläni oli kuitenkin mukava päätös. Sain yhteydenoton sähköpostiini. Eräs nainen lähestyi minua ja luulen, että siitä voi tulla jotain. Ainakin mieleni piristyi huomattavasti ja tiedän, että voin olla vielä joskus aidosti onnellinen :)

Hyvää joulua kaikille!

Joulua odotellessa

Jouluun on 3 yötä.

Kaikesta tästä myllerryksestä huolimatta olen saanut joulukuvioni selviksi. Vietän joulun kotonani lasten kanssa. Virittelin kuusen eilen paikoilleen ja ehdimme sen jo koristellakin yhdessä.

Vanhempani tulevat jouluksi meille. Ajattelin, että lapsille olisi enemmän perhejoulua, kun ukki ja mummo ovat läsnä. Ja eipähän tarvitse itse huolehtia kaikista ruokahankinnoista ja suunnitteluista. Hän viettää joulun jossain muualla.

Olen nukkunut viime aikoina huonosti ja katkonaisesti. Toivon, että joulun aikana saisin nukuttua paremmin. Väsymys saa minut normaalia kireämmäksi...

Olen katkera, kuten kirjoituksistani on tulkittu. Olen katkera ja vihainen. Välillä enemmän ja välillä vähemmän. En aio tunteitani peitellä, vaan olen sellainen kuin sattuu tuntumaan. Tietysti pyrin siihen, ettei lasten tarvitse kärsiä yhtään enempää. Nämä ovat minun ja hänen välisiä asioita ja niiden hoitamisessa ei käytetä lapsia välikappaleina.

Itse asiassa olen nähnyt läheltä, millaista ero voi pahimmiltaan olla lasten kannalta. Olen nähnyt ja kuullut kuinka lapsille kerrotaan millainen hänen toinen vanhempansa on - puretaan vihaa ja turhautumista lapsiin. Olen nähnyt miten lapsista tulee sanansaattajia vanhempiensa välille. Siis siten, että se keskustelu, jota vanhempien pitäisi käydä kahdestaan, käydäänkin lapsen välityksellä. Olen kuullut, miten toista vanhempaa panetellaan ja hänestä kerrotaan lapsille valheita.

Itse en halua vetää lapsia tähän asiaan mukaan yhtään. Lapsilla on isä ja äiti, jotka molemmat rakastavat heitä. Vanhempien asiat ovat vanhempien asioita ja lapset elävät omaa elämäänsä. Minun lasteni ei tarvitse kuunnella vanhempien riitoja tai tunnepurkauksia. Siitä aion pitää kiinni viimeiseen asti!

Luulen, että meillä ei enää ole mitään riideltävää:

-Olen kertonut omat fiilikseni tästä jutusta ja en aio enää palata niihin.
-Olemme jakaneet omaisuutemme.
-Olemme jakaneet irtaimistomme.
-Olemme sopineet huoltajuusasioista.
-En aio ruveta kiusaamaan häntä tai tekemään hänen elämästään vaikeampaa.
-Hän ei ole enää osa minun elämään. Minua ei kiinnosta mitä hän omalla elämällään tekee.


Minä aion nyt keskittyä joulun viettoon. Joulun, jonka ei enää tarvitse olla täydellinen.

Olen jo ostanut kuusen, joka ei ollut täydellinen.

En aio ottaa jouluruuista mitään paineita. Joulupöydän ei tarvitse olla täydellinen. Sen ei tarvitse sisältää kaikkia mahdollisia jouluun liittyviä ruokia.

Minun ei tarvitse miettiä, tapahtuuko joulu täydellisen ohjelman mukaan.

Minun ei tarvitse miettiä onko meillä tarpeeksi hyviä joululahjoja.

Minä aion viettää rauhallisen joulun, keskittyä olennaiseen ja pyrkiä hetkeksi irtautumaan materialistisesta maailmastamme. Uudeksi vuodeksi pitää sitten keksiä joku hyvä lupaus ja 'ruveta laittamaan uutta matoa koukkuun' :)

Palasin kotiin

Istun pojan sängyn vieressä. Pojan, joka ei enää suostu nukahtamaan illalla yksin. Jos poistun, hän alkaa huutamaan ja huutaa niin kauan, kunnes tulen takaisin. Pojalla on ollut ikävä isäänsä.

Tyttö, joka on hieman vanhempi nukkuu jo - tosin lattialla. Hän on ottanut näköjään vanhan pinnasängyn patjan ja nukahtanut sen päälle sillä aikaa, kun olen ollut pojan vieressä. Minun käy sääliksi tyttöä.

Poika ei nuku. Hän taistelee nukahtamista vastaan. Hän kuuntelee, kuinka isän sormet vilistävät näppäimistöllä ja purkavat ajatuksia sanoiksi. Isän on pakko ruveta kirjoittamaan. Hänestä tuntuu, että muuten hän ei selviä tästä tilanteesta ja siihen liittyvistä tunteista.


Isä miettii, millainen ihminen voi tehdä tällaista lapsilleen. Millainen äiti voi rikkoa lastensa kodin ja perheen? Kuka tahtoo valita tällaisen elämän lapsilleen? Mielessäni toistuvat sanat 'itsekäs' ja 'paska'.

En voi sille mitään, mutta nyt vihaan ihmistä, joka oli minulle vielä kaksi viikkoa sitten elämäni rakkaus. Miten tunteet voivat muuttua näin nopeasti? En olisi koskaan uskonut, että ihmistä voi loukata ja satuttaa näin pahasti, enkä voi ymmärtää miksi joku haluaa tehdä toisille näin. Minun tekee pahaa katsoa, miten lapset kärsivät tästä prosessista - jo nyt.

Minusta tuli tänään rahassa mitattuna rikkaampi kuin olen koskaan ollut. Omistan nyt asunnon, jonka ennen jaoin hänen kanssaan. Silti se ei saa minua tuntemaan oloani yhtään paremmaksi. Olen huolissani lapsistani.

Tänään ilmoitin hänelle, että tulen kotiin. Koska omistan asuntoni nyt yksin, vaadin häntä poistumaan täältä. Hän lähti. Hän lähti hotelliin, koska hänellä on nyt rahaa. Saa nähdä miten pitkälle ne rahat riittävät. Kovasti hän on kaikkea uutta ja kivaa ostellut viime päivinä itselleen ja lapsille, yrityksenä ilmeisesti paikkailla mahdollista huonoa omaatuntoaan.

Ensimmäinen yö kotona tässä uudessa tilanteessa. Saapa nähdä tuleeko uni. Vaihdoin sänkyyn lakanat ja tuuletin tyynyt, petauspatjan ja peiton. Luulen, että tuttu tuoksu ei niistä silti hävinnyt.

Jaha. Poika nukahti ja isälle jäi vielä pari tuntia aikaa itselleen. Mitähän sitä tekisi?

Hänelle

Jätit minut toisen miehen vuoksi.

Perustelet asiaa itsellesi ja muille monin syin, mutta rakkautesi toista kohtaan on ainoa todellinen syy.

Olet pettänyt luottamukseni.

Et ole se ihminen, jona opin sinut tuntemaan.

Olet itsekäs paska, joka ei ansaitse rakkauttani, ystävyyttäni, eikä kaveruuttani.

Minulle sinua ei ole enää olemassa.

Naulaan sinut ristiin, jota joudun tekosi vuoksi kantamaan.

Odottavan aika on pitkä

Odotan hänen poismuuttopäiväänsä vähintään yhtä innolla kuin lapset odottavat joulua. Minun jouluni on viikon päästä lasten joulusta :)

En halua, että hän asuu minun omistamassani asunnossa. Haluan itse päästä kotiini ja saada kaikki hänen tavaransa sieltä pois - mahdollisimman nopeasti.


Harmittaa, kun joulu on tulossa. Minua ei huvita ollenkaan viettää joulua juuri nyt. En jaksaisi hakea kuusta, ostaa kinkkua ja muita jouluruokia, vaikka lasten takia pitäisi.

En halua olla hänen kanssaan jouluna - en edes lasten takia. Minusta olisi hyvin teennäistä yrittää näytellä kotona perhejoulua. Sitä paitsi lapset huomaisivat sen epäaitouden.

En haluaisi lähteä lasten kanssa sukulaisten luokse. En jaksa saada 'ymmärrystä' anopiltani tai omilta vanhemmiltani. Heidän kanssaan puhelimessa keskustelu riittää minulle.

En halua tavata vaimoni pikkusiskoa, jolla on osaltaan ollut sormensa pelissä erossamme. Vihaan häntä. Vihaan hänen lapsellisuuttaan, haaveissaelämistään ja järjen varassa toimimisen täydellistä puutettaan.

En ehkä haluaisi olla jouluna yksinkään tai nykyisen asuinkumppanini kanssa. Toisaalta olisi koomista, kun kaksi vasta eronnutta miestä kävisi joulusaunassa, leikkisi kännissä piirileikkiä kuusen ympärillä ja illan päätteeksi lähtisi radalle tarkistamaan jouluaaton tarjontaa. En halua löytää itseäni harrastamasta jouluyönä huonoa känniseksiä kulahtaneen kapakkaruusun kanssa.

Miten saan jouluna ajan kulumaan? En haluaisi mennä välipäivinä töihinkään, koska siellä ei ole ketään muita.


Minun on pakko myöntää, että kaipaan naisen läheisyyttä ja kosketusta kovasti. Viime päivinä olen tuntenut suurta tarvetta nukkua naisen vieressä. Pidän seksistä paljon, mutta juuri nyt olisin enemmän läheisyyttä vailla. Olisi ihanaa tuntea naisen lämpö ja tuoksu. Mistä voisi löytää naisen, joka haluaisi olla nukkumiskaverini?? ;)

Voiko tämä mennä näin???

Olen onnellinen :)


Voiko se olla totta? Voinko tosiaan olla onnellinen?


Olin tänään päivän kotona lasten kanssa. Hän oli muualla.

Tuntui hyvältä, kun sain itse päättää mitä teen ja missä järjestyksessä. Kukaan ei ollut kertomassa mitä pitäisi tehdä. Kukaan ei ahdistunut, vaikka halusin siivota. Kenenkään ei tarvinnut tuntea syyllisyyttä siitä, että pyöritin pyykkikonetta :)

Kotona ei oltu siivottu kahteen viikkoon. Kukapa siellä olisi siivonnut, kun minä olen ollut poissa kuvioista.

Villakoiria juoksenteli joka nurkassa, joten imuroin, mutta en imuroinut makuuhuonetta. Lapsetkin halusivat osallistua. He keräsivät lelujaan lattialta ja huitoivat lattiaharjan kanssa. He jopa kinastelivat siitä, kumman vuoro on olla harjan varressa :)

Lapsilla ei ollut juuri enää puhtaita vaatteita, joten pesin pyykkiä, mutta en pessyt yhtään hänen vaatekappalettaan.

Jääkaappi ammotti lähes tyhjänä, joten kävin lasten kanssa kaupassa, että heillä olisi syötävää ensi viikolla.

Minulla oli hyvä olo. Mikä vapaus minun elämässäni koittaakaan, kun hän on muuttanut pois.

+Minun ei tarvitse miettiä, miksi hän on ahdistunut
+Minun ei tarvitse yrittää hoitaa hänen ahdistustaan
+Minun ei tarvitse turhautua, kun hän jättää vuoteen sijaamatta
+Minun ei tarvitse turhautua, kun hän jättää asiat kesken
+Minun ei tarvitse maksaa vesilaskussa hänen pitkiä peseytymisiään
+Minun ei tarvitse miellyttää häntä
+Minun ei tarvitse palvella häntä
+Minun ei tarvitse olla varuillani
+Minä(kin) voin olla oma itseni :)


Penalle voisin sanoa, että olen sellainen ihminen, joka on aidosti kiinnostunut ymmärtämään ihmisten käytöstä. Minä pidän pohtimisesta. Osa minun työtäni esimiehenä on miettiä, miten eri henkilökemiat sopivat yhteen. Miten jaan työtehtäviä, millaista palautetta annan jne. Olen opiskellut hiukan psykologiaa ja se on minusta hyvin kiinnostavaa.

Nämä kysymykset, joita kirjoittelen tänne ovat lähinnä itseäni varten. En usko löytäväni valmiita vastauksia näin monitahoiseen asiaan mistään, enkä luule, että yksiselitteisiä vastauksia on edes olemassa. Kirjoittaminen on minulle omien ajatusteni selvittämistä. Asioita joutuu miettimään syvemmin, kun ne kirjoittaa sanoiksi.

Minä en ole menettänyt uskoani naisiin. Tiedän, että pystyn elämään jatkossa parisuhteessa, jos haluan. Pystyn siihen, kun olen tiedostanut, mitä haluan parisuhteeltani. Se minulle on valjennut, että en halua takaisin entiseen parisuhteeseeni.

Minusta tuntuu, että minulla ei ole mikään kiire solmia uutta parisuhdetta. Pärjään ihan hyvin itsekseni. En tarvitse kodin- enkä lastenhoitajaa. Läheisyyttä ja naisen kosketusta tulen varmasti kaipaamaan, mutta katsotaan jos sen puutteen saisi jotenkin ratkaistua ;)

Lisäksi minulla on aina ollut hyvä itseluottamus ja vahva usko omiin mielipiteisiini ja näkemyksiini. Kuuntelen mielelläni toisten mielipiteitä asioissa, mutta minulle pitää esittää vahvat perustelut ennen kuin muutan omaa näkemystäni. Osaan ajatella omilla aivoillani.


Julialle sanoisin, että olin aika puolustuskyvytön, kun ero minulle ilmoitettiin. Olin ollut viikon reissussa ja jo valmiiksi väsynyt. Viikonloppuna en saanut käytännössä nukuttua yhtään. Viikonlopun aikana asia ei keskustelemalla edennyt yhtään ja maanantaina hän jo haki eroa ja nimenmuutosta. Raivoaminen ei olisi auttanut mitään, koska hän oli jo tehnyt lopullisen päätöksensä aiemmin.

Oliko se sittenkin kapinointia?

Olen taas lukenut eteenpäin ja uusia teorioita pulpahtaa mieleeni.

Kun hän jätti minut, hän sanoi kasvaneensa ulos suhteestamme. Hän sanoi rakastuneensa toiseen mieheen ja haluavansa olla kanssani ystävä.

Huomaan, että tämä ja sitä edeltävä käytös sopisi kapinointivaiheeseen.

Luulen, että olen ollut hänelle isän korvike suhteessamme - ainakin alkuvuosina. Pystyin tarjoamaan hänelle turvaa, vakautta ja selkeät yhteiset suunnitelmat. Nyt kun elämä on ns valmis, niin hän ei tunne enää tarvitsevansa noita asioita.

Näen kapinavaiheen kehittymisen hänessä. Hän oli ennen hyvin estoinen. Mietti paljon mitä ihmiset ajattelevat hänestä, miten hänen tulisi toimia ja mitä häneltä odotetaan. Viimeisen vuoden aikana hän on halunnut ottaa isompaa roolia perheen elättämisestä ja kotiasioiden hoidosta. Soin hänelle mahdollisuuden, mutta se tuotti hänelle lopulta liian suurta stressiä ja hän voi todella huonosti.

Hänen käyttäytymismuodoissaan korostuivat ylivastuullisuus ja -tunnollisuus, perfektionismi ja toisten ihmisten miellyttäminen. Se oli osaltaan lisäämässä hänen kestämätöntä stressiään. Yritin auttaa ja tukea häntä, mutta ilmeisesti väärin keinoin. En ymmärtänyt, mistä oli kyse.

Vähitellen hän alkoi kasvaa ja sen muutoksen seurauksena hän tekee nyt sitä, mitä odotusten mukaan hänen ei pitäisi tehdä. Ulkopuolisten odotusten mukaan hänen ei pitäis erota. Hänen ei pitäisi rikkoa pienten lasten kotia. Hänen ei pitänyt katsella muita kumppaneita, koska hän oli naimisissa.

Mutta hän löysi jonkun, jonka kanssa keskustella ja joka ymmärsi häntä. Minulle hän ylisti tätä miesti usein. Arvelin, että se menee ohi. Arvelin, että se on osa innostusta, jonka kokee kun pääsee tekemään työtä, josta pitää. En ymmärtänyt taaskaan. Ehkä en edes halunnut ajatella sitä noin.

Kapinavaihe päättyi viikko sitten, kun hän ilmoitti minulle erosta. Hassua lukea täältä kirjasta asiat samalla lailla, kuin hän ne minulle ilmoitti.

"Välitän sinusta, mutta en rakasta sinua"
"Haluan pois tästä suhteesta, että voin löytää itseni"
"Sinä et koskaan voi ymmärtää minua ja minun maailmaani. Sinulla ei ole pääsyä sinne"
"Tahdon olla MINÄ"
"Olen kasvanut ulos tästä suhteesta"


Olen nyt enemmän sekaisin :)

Mitä oikein kokonaisuudessaan tapahtui?
Olisiko sitä voitu estää?
Olimmeko kuitenkin liian erilaisia?
Mitä olisi pitänyt tehdä toisin?

Jospa näihin löytyisi ajan kuluessa vastauksia...

Haluan kasvaa ja olla parempi ihminen

Tiedän, että elämästäni tulee menestystarina. Olen aina saanut asiat järjestymään tai ne ovat järjestyneet itsestään. Olen päässyt 30:nä pitkälle ja menestynyt elämässäni ainakin ulkoisten mittareiden valossa.

Minun vahvuuteni tässä asiassa on, että haluan ymmärtää eron syyt. Haluan ymmärtää sen kautta itseäni. Haluan kasvaa ihmisenä.

Haluan myös ymmärtää tunteitani ja omaa käytöstäni. En aio tehdä samoja virheitä uudestaan. Tai ainakin tahdon oppia huomaamaan, jos käytökseni tulevissa ihmissuhteissa on suhteelle tuhoisaa.

Onneksi olen saanut eroasiassani jo melkein alkumetreiltä keskusteluapua ihmisiltä, jotka ovat tämän itse kokeneet. Nukun yöni tällä hetkellä eronneen miehen luona. Töissä minulla on alaisena nainen, joka on eronnut. Ja myös kirjoituksia kommentoineet ihmiset ovat olleet avuksi.

Tiedän, että avioliiton päättymisestä ei voi syyttää yhtä ihmistä. Asioilla on aina kaksi puolta ja varsinkin, kun kahden ihmisen välinen läheinen suhde päättyy, asioita ei voi ajatella mustavalkoisesti.


Arvaan, että hän oli liitossamme ahdistunut, koska hän mietti tätä ratkaisua ja tarkasteli siihen liittyviä vaihtoehtoja mielessään. Mikään vaihtoehdoista tuskin tuntui hyvältä - hän tunsi syyllisyyttä. Luulen, että hän tunsi syyllisyyttä jo pelkästään siitä, että hän ajatteli eroamista.

Itse ajattelin, että hän on ahdistunut, koska on kotona lasten kanssa päivät. Ajattelin, että hän ei jaksa arkea. Kuvittelin, että voisin auttaa hänen ahdistustaan siten, että ottaisin ison roolin kotiasioiden pyörittämisestä. Arvelin, että hänen ahdistuksensa paranee, kun hän pääsee välillä yksin pois kotoa harrastustensa pariin. Ajattelin, ettei minulla itselläni ole niin väliä. Minä pärjään kyllä.

Minun lapsuudenkodissani ei riidelty. Siellä ei näytetty vihaa. Minä en juuri riidellyt avioliitossani. Miten olisin voinut, koska minun mallini lapsuudesta oli, että riitely ei ollut soveliasta. Itse vältin riitoja omassa liitossani väistämällä niitä tilanteita, joiden tiesin johtavan riitelyyn. Annoin usein periksi ja olin ylivarovainen ehdotuksissani.

Luulen, että myös pelkoni hylätyksi tulemisesta oli niin suuri, että vältin riitoja myös sen vuoksi. Ehkä ajattelin, että jos olen eri mieltä ja riitelen, niin hän ei pidä minusta ja minut hylätään.

Olen kaksi päivää harjoitellut vihani näyttämistä hänelle. Olen sanonut hänelle EI ja ilmaissut, etten suostu palvelemaan häntä enää. Hän on ehkä hieman kavahtanut tätä uutta puolta minussa ja luulen, että se on saanut hänet tuntemaan jonkin asteista epävarmuutta. Kuten aiemmin totesin, kerroin hänelle, etten halua olla hänen ystävänsä, ja että haluan olla hänen kanssaan tekemisissä niin vähän kuin mahdollista.

Haluan käyttää vihaa, jota tunnen juuri nyt häntä kohtaan, keinona irtautua hänestä. Kirjani mukaan se on hyväksi omalle parantumisprosessilleni. Muutenkin olen ajatellut, että en edes yritä peitellä tunteitani:

Itken silloin, kun itkettää.
Näytän vihani järkevästi, silloin kun olen vihainen.
Nauran, kun olen iloinen.


Nyt taidan lopettaa pohtimisen ja soittaa anopilleni ensimäistä kertaa tämän prosessin aikana. Sitten menen juoksulenkin kautta saunaan.

Kyllä tämä tästä

Tässä aamun vihaiset fiilikseni lainatuilla sanoilla.
En osaa itse paremmin pukea tunteitani sanoiksi.


Hey, do you remember me
I finally found the strength to face
The pain you made me feel
I always held my tongue
And all the things you've done to me
Are secrets to reveal

Now you gotta make amends
For the demons in my head
I'll nail you to the cross
The cross I'm bearing

You said you'd save my soul
And sacrificed the innocence
That I will never know
Now it's time that you confess
They say the devil doesn't rest
Until the truth is told

I believed in love
I believed in trust
I believed in you
You became my God

I was young and so naive
You were God and I believed
You made me kneel
You made me feel

You gotta make amends
For the demons in my head
You held me down in chains
And made me take the blame
I'll nail you to the cross


Taidan käydä juoksemassa illalla. Voin siten purkaa vihaani järkevällä tavalla ja saan lisäksi annoksen endorfiiniä.

Vihani heräilee :)

Tänään on ollut aika kirjava päivä tunteiden osalta. Välillä on itkettänyt, välillä vituttanut, välillä olen tuntenut tyytyväisyyttä ja välillä vihan tunteita.

Minua itkettää, sillä kaipaan häntä edelleen.
Minua itkettää, koska olen huolissani lapsistamme.
Minua itkettää, koska olen väsynyt.
Minua itkettää, koska olen surullinen.
Minua itkettää, koska tulevaisuus näyttää pimeältä.

Minua vituttaa, koska olisi paljon muutakin ajateltavaa. Esim. lähestyvä joulu ja töissä on hiukan kiirettä.
Minua vituttaa, koska tässä kävi näin.
Minua vituttaa, koska hän on elämässäni vielä 6kk.
Minua vituttaa, että hänellä on oikeus käydä kodissani vielä 6kk.

Olen tyytyväinen, että eroa koskevat paperiasiat ovat selvät.
Olen tyytyväinen, että omaisuutemme jaetaan minun kannaltani hyvin edullisesti, vaikkei avioehtoa ollutkaan.
Olen tyytyväinen, että minulla on mahdollisuus jäädä nykyiseen asuntoomme.
Olen tyytyväinen, että meillä tulee olemaan yhteishuoltajuus, jossa minä olen lasten 'lähivanhempi'.
Olen tyytyväinen, ettei minun tarvitse enää palvella häntä.
Olen tyytyväinen, että voin sanoa hänelle EI.
Olen tyytyväinen, että painoni on tippunut 6kg.
Olen tyytyväinen, koska tiedän olevani haluttu kumppani, kun joskus olen valmis uuteen suhteeseen ;)

Olen vihainen, koska hän sekoitti elämäni.
Olen vihainen, koska hän jätti minut.
Olen vihainen, koska hän jätti minut juuri ennen joulua.
Olen vihainen, että hän jätti minut palattuani reissusta jo valmiiksi väsyneenä.
Olen vihainen, koska hän ei kertonut etukäteen aikeistaan.


Keskustelin hänen kanssaan äsken, ennen kuin siirryin tänne väliaikaiseen majapaikkaani. Jättäessään minut hän sanoi haluavansa olla ystäväni.

Kerroin hänelle, etten usko, että hän oikeasti haluaa olla ystäväni. Hän sanoi sen siksi, koska yritti pehmittää eroilmoitusta. Hän tunsi syyllisyyttä siitä, että minuun sattuu.

Kerroin hänelle, että minusta ei ole luontevaa olla hänen ystävänsä.
Kerroin hänelle, että en halua olla hänen ystävänsä.
Totesin, että haluan olla hänen kanssaan tekemisissä niin vähän kuin mahdollista.


Kirjoittaminen auttaa. Voin taas paremmin :)

Vaihteeksi itkettää

Kuuntelin musiikkia ja tunteet tulivat pintaan taas. Itkin.

Kirjoitan sanat tähän vapaasti mukaellen. Minua auttaa, kun saan ne kirjoitettua.
Voin paremmin hyväksyä tilanteen.


The lights are slowly fading down
There's no one else, just you and me
Nothing ever changed

I see your face everywhere
I thought I knew you totally
For all my life

I wish this could last forever
But it's time to go

I saw you laugh, I saw you cry
All for one and one for all
Nothing ever changed

To me this could have lasted forever
But it's time to

The bus is waiting right outside
To hit the road and once again you leave this all behind
You chase another dream tonight
And by the time I'll be home
You'll be far away

Nothing seems to last forever
It's time to go

A moment in a million years
Is all I've got for you

A moment in a million years
To make some dreams come true

A moment that I won't forget
Until the day I die

A moment in a million years
Called life


Kuivaan kyyneleet.
Kokoan itseni.
Jatkan eteenpäin.

Oivalluksia ja päätöksiä

Päätin viime yönä, että minun on hyväksyttävä avioliittoni olevan ohi, ja että olen yksin! Tukeakseni tätä ajatusta, kirjoitan tästä lähtien vaimostani sanalla 'hän'.


Olen keskustellut erostani useiden ihmisten kanssa ja kuullut monia kommentteja. Yhteistä niissä on, että eromme tuli kaikille yllätyksenä. Sitä en ihmettele, sillä yllätyshän se oli minullekin.

Moni on yrittänyt keksiä erollemme jotain syytä, mutta en ole kuullut mitään sellaista, joka olisi minusta yksinään riittänyt syyksi erolle.

Ihmiset ovat yrittäneet ymmärtää miksi minulle ja hänelle kävi näin. Eivät he ymmärrä ja tuskin koskaan voivat ymmärtääkään. He ovat ulkopuolisia. Avioliitossa on kyse kahden ihmisen välisistä asioista, joihin kellään muulla ei voi olla samanlaista näkökulmaa. Toisaalta miten voin selittää, jos en itsekään täysin ymmärrä...

Ihmiset ovat yrittäneet saada minua uskomaan, että palaisin hänen kanssaan vielä yhteen - tavalla tai toisella. Kukaan ei kysynyt haluaisinko palata. Jos joku vielä jatkossa mainitsee asiasta minulle, aion vastata:

Hän ei ole enää vaimoni kuin juridisesti ja juridisestikin vain 6kk.
Hänellä ja minulla ei ole enää mitään, mikä tekisi meistä miehen ja vaimon.
Hänellä ja minulla on yhteiset lapset, mutta ne tekevät meistä vain isän ja äidin.

Lisäksi otan nyt parisuhteen ulkoisen tunnusmerkin pois vasemman käden nimettömästäni.


Olen huomannut, että hylätyksi tuleminen on aina ollut minun suurin pelkoni. Se oli sitä lapsena, kun omat vanhempani pohtivat eroa. Se oli sitä ensimmäisessä seurustelusuhteessani, jossa minut jätettiin. Se oli sitä avioliitossani, jossa minut jätettiin.

Olen torjunut tätä pelkoa huolehtimalla muitten hyvinvoinnista - siis olemalla kiltti. Parisuhteessani se tarkoitti sitä, että kävin yleensä kaupassa, imuroin, pesin pyykkiä, laitoin ruokaa, hoidin lapsia, suostuin pienissä asioissa kaikkiin hänen ideoihinsa ja asetin hänen harrastuksensa ja menonsa omieni edelle.

Luulen, että minun on aika tiedostaa ja käsitellä pelkoni, ettei se enää tuhoa elämääni jatkossa. En halua olla enää kiltti. Haluan olla oma itseni!

Aion opetella sanomaan 'ei' ja teen sen, kun hän seuraavan kerran ehdottaa jotain. Todennäköisesti se tulee olemaan jotain lastenhoitoon tai pakollisiin yhteisiin aikatauluihimme liittyvää. Ihan sama mitä se on, sanon EI!


Luin kaikki kirjoitukseni läpi. Sävy on hieman muuttunut muutamassa päivässä. Olen varma, että selviän tästä ja minua varten on varattu vielä paljon onnellisia päiviä :)

Asiat etenevät nopeasti

Eilen sain postissa kirjeen käräjäoikeudesta: Vaimoni on hakenut minusta avioeroa.
Oli hassua, kun se ei enää tuntunut miltään. Ilmeisesti olen alkanut hyväksyä tätä tilannetta ja alkanut sopeutumaan siihen.

Hän kertoi myös muuttavansa pois lähiaikoina ja se tuntui minusta oikeastaan hyvältä. Haluan päästä tästä siirtymävaiheesta nopeasti yli, ja että suuret kuviot asettuvat uomiinsa.

Kunhan saamme vielä kaikki sopimusasiat kuntoon ja paperille, niin luulen voivani huomattavasti paremmin. Silloin suurin osa epävarmoista tekijöistä poistuu ja voin rationaalisesti ja varmemmalta pohjalta alkaa suunnitella omaa elämääni.

Minulla on onneksi paljon kavereita ja muutama ystävä, joiden kanssa pystyn keskustelemaan ja jakamaan tuntojani. Turvaverkkoni tuntuisi siis olevan kunnossa. Olen alkanut myös uskoa, että ero voi tehdä minusta paremman ja onnellisemman ihmisen, vaikka se aiheuttaa kipua vielä pitkään ja erinäisissä tilanteissa.

Sain eilen käsiini kirjan, joka käsittelee erosta toipumista. Kyseinen teos vaikuttaa todella loistavalta ja siitä on ollut minulle todella suuri apu jo nyt. Olen alkanut ymmärtää asioita, jotka ovat menneet pieleen ja olen alkanut ymmärtää myös, miksi näin on käynyt. Käsittelen näitä asioita seuraavassa kirjoituksessani :)

Aion selvitä tästä

Eipä uni tullut silmään seuraavanakaan yönä ja sunnuntai meni aika sumussa. Päätin kuitenkin, että menen maanantaina normaalisti töihin - tarvitsin jotain muutakin ajateltavaa.

Kävin päivällä kotona lapsia moikkaamassa ja hakemassa lisää vaatteita.

Aloin kelata suhdettamme läpi. Muistelin aikoja, jolloin kaikki oli vielä hyvin. Mikä meni pieleen? Miksi olemme nyt tässä tilanteessa? Miksi arjesta oli tullut harmaata suorittamista ja tasapaksua massaa? Miten lapsien ja kodin hoitamisesta oli tullut vaimoa tärkeämpiä asioita? Miksi minulla ei ollut ollut aikaa pysähtyä pohtimaan suhdettamme? Miksi meillä ei ollut ollut tarpeeksi yhteistä aikaa? Miksi nyt on liian myöhäistä?

Siksi, koska vaimo on niin rakastunut toiseen mieheen.
Sen täytyy olla tärkein syy tälle päätökselle, vaikka hän sitä monilla järkisyillä perusteleekin. Aivan kuten autoa ostaessa, ihminen tekee päätöksensä tunteella, vaikka sitä perusteleekin järkisyillä. Hän on rakastunut niin palavasti, että se tunne peittää allensa kaikki muut tunteet.

Miksi sitten vaimo rakastui toiseen mieheen?
Mitä en pystynyt hänelle tarjoamaan?

Jännitys puuttui? Pitkässä suhteessa sitä on ehkä vaikea pitää yllä - ainakaan jatkuvasti, varsinkin kun lapset ovat pieniä. Minun on pakko myöntää, etten tehnyt sen eteen töitä tarpeeksi - tosin ei vaimokaan.

Vai oliko elämämme sittenkin jo liian valmis?
Asunto, molemmilla työpaikat, auto, lapset. Tuntuiko hänestä, että kaikki on minun kanssani jo saavutettu ja mitään tavoiteltavaa ei enää ole. Eikö meillä enää ollut mitään selkeää tavoitetta, jota kohti pyrkiä?

Yritinkö olla liian hyvä ja kiltti? Luovuinko liikaa omista tarpeistani, ja siksi en enää ollut se ihminen, joka olen. Minusta oli tainnut tulla robotti, joka suorittamalla väsytti itsensä ja oli illalla liian uupunut tekemään mitään muuta, kuin istumaan hiljaa tv:n ääressä.

Tässä kysymyksiä, joita mielessäni pyörii. Toivottavasti palaset loksahtavat pian paikoilleen päässäni ja saisin öisin nukuttua. Ruokahalukin saisi jo palata. Ymmärrän nyt, miksi Tanjalta olivat kilot karisseet. Itsellä viisari näytti -5kg.

Seuraava päivä

Heräsin aamulla aikaisin, kun lapset alkoivat äännellä. Tai en tiedä voiko sanoa, että heräsin, koska en ollut nukkunut. Vaimo ilmeisesti nukkui vielä.

Aamurutiinit saivat olon tuntumaan hetkellisesti hyvältä. Laitoin lapsille aamupalaa ja katsoimme yhdessä lastenohjelmia tv:stä. Keitin kahvia ja yritin saada jotain syötyä, mutta mikään ei oikein maistunut.

Vaimokin heräsi ja tuli aamiaispöytään. Hän tuntui hyvin etäiseltä ja vältteli minua. Yritin avata jonkinlaista dialogia, mutta kaikki tuntui aina kuivuvan kokoon yhden lyhyen vastauksen jälkeen.

Huomasin, että vihki- ja kihlasormus olivat hävinneet vaimon sormesta. Pääni painui taas alas ja aallot kulkivat lävitseni. Eilinen romahduksen tunne palasi minuun. Oli pakko mennä yläkertaan itkemään ja yrittämään koota itseäni.

Lähdin kauppaan hakemaan jotain syötävää lapsille. Matkalla soitin tuttavalleni ja kerroin tilanteestani. Hänellä oli vastaava prosessi myös menossa, tosin huomattavasti pidemmällä: perhe oli jo muuttanut pois ja hän yksin omakotitalossa, joka oli myynnissä. Sovimme, että voin mennä hänen luokseen, jos se tuntuisi järkevältä.


Iltapäivällä oli taas aika keskustella vaimon kanssa. Tällä kertaa siitä, miten toimimme lähitulevaisuudessa ja miten järjestelemme käytännön asiat. Kyselin vielä myös eron syistä ja siitä miksi hän oli päätynyt tähän ratkaisuun. Samat asiat tulivat taas esille:

+ periaatteessa arjessa kaikki on hyvin
+ olen hyvä isä, hyvä ihminen, hyvä aviomies jne.

- olemme liian erilaisia
- meillä ei ole henkistä yhteyttä sillä tasolla kuin pitäisi
- päätös on lopullinen ja siitä ei voi keskustella

Käytännön asioista pääsimme sopuun suhteellisen helposti. Näyttäisi siltä, ettei tarvitse riidellä.


Yritin olla vielä kotona. Leikkiä lasten kanssa ja pyörittää arkea. Vaimon kanssa oleminen ei tuntunut enää luontevalta. Se sai minussa esiin hyvin ristiriitaisia tunteita: Rakkautta, pettymystä, surua, jopa myötätuntoa ja iloa siitä, että toisen elämä muuttuisi onnellisemmaksi. Oma tilanteeni tuntui todella sekavalta, pelottavalta ja ahdistavalta. Sitä pohjaa, jolle olin elämäni rakentanut, ei enää ollut. Oliko minua enää?

Sinä päivänä en enää pystynyt olemaan kotona. Pakkasin tarvittavat tavarat ja menin tuttavani luo yöksi. Lapsia ihmetytti, miksi lähdin taas, kun olin juuri ollut viikon poissa. En osannut heille järkevästi selittää.

Tuli ilta ja yksinäisyys. Tuli taas hätä. Kaipasin lauantai-iltarutiinejamme. Saunomista ja alkuillan luonto-ohjelmaa, jota katsoimme lasten kanssa iltapalaa syödessämme. Minulla ei enää ollut sitä, mikä oli tuottanut minulle onnea, iloa ja turvallisuutta. Olin yksin. Jouluunkaan ei enää ole kuin kaksi viikkoa...

Vaimo ilmoittaa eroavansa

3 päivää sitten se tapahtui. Olin tullut juuri viikon pituiselta työmatkalta ja vaimoni naamasta näki heti kotiovella, että kaikki ei ole kunnossa. Tuliaiset lapsille ja vaimolle, hermostunutta illanviettoa lasten kanssa, iltapala ja lapset nukkumaan. Sitten oli aika keskustella.


"Olen kasvanut tästä suhteesta ulos". Niin se alkoi. Tuntui kuin maailmani murenisi hetkessä ja mitään ei jäisi. Tiesin heti mihin keskustelu johtaisi.

"Olet hyvä mies ja hyvä isä, pidän fyysisestä puolesta kanssasi, mutta..." pitkä hiljaisuus.

"Rakastan sinua vain ystävänä ja se ei riitä minulle" Tässä vaiheessa vatsanpohjasta jo väänsi ja kylmä hiki kirposi otsalleni. Taisivat ensimmäiset kyyneleetkin jo valua poskilleni.

"Meillä ei ole enää henkistä yhteyttä sillä tasolla, kuin haluan"

"En voi olla onnellinen kanssasi"

"Olen rakastunut korviani myöten toiseen mieheen"

"Tämä päätös on lopullinen. Tästä ei ole paluuta"

Keskustelimme asiasta ja totesin hyvin pian, että päätös tosiaan on lopullinen. Lasten parhaaksikin ero vaimon mielestä koituisi, kun heidän ei tarvitse nähdä äitiä jatkuvasti ahdistuneena ja minäkin olisin vielä paljon onnellisempi tulevaisuudessa jonkun toisen kanssa kuin nyt.

Minusta ei tuntunut samalta. Tunsin vain suunnatonta surua. Ei vihaa ollenkaan. Surua ja pettymystä, mutta samalla hirvittävää rakkautta vaimoani kohtaan. Rakkautta ja tunteen siitä, kuinka se muuttuu minulle saavuttamattomaksi.

Voiko kilttiä miestä, joka on panostanut paljon perheensä hyvinvointiin enempää satuttaa. Minulle sanotaan, että olen ollut hyvä mies jne, mutta se ei silti ollut tarpeeksi. Ei riittänyt, että kävin töissä, sain hyvää palkkaa, vietin aikaani lastemme parissa, kävin kaupassa, siivosin, pesin pyykkiä, laitoin ruokaa, rakastin vaimoani ja olin hänelle uskollinen. Jotain silti olisi vielä kaivattu...

Otin vieraspatjan ja suunnistin alakertaan nukkumaan. Uni ei tullut. Olin väsynyt ja hätä oli hirveä. Paljon kysymyksiä ratkaistavaksi, mutta niihin ei ollut vastauksia tarjolla, vain huonoja vaihtoehtoja. Itsemurha kävi mielessä, mutta onneksi se jäi vain yhdeksi huonoista vaihtoehdoista.

Aamu koitti viimein. En ollut nukkunut yhtään. Olin itkenyt silmäni kipeiksi ja minua heikotti ja huimasi. Tämä ei ollut pahaa unta, vaikka miten sitä toivoin.