Istun pojan sängyn vieressä. Pojan, joka ei enää suostu nukahtamaan illalla yksin. Jos poistun, hän alkaa huutamaan ja huutaa niin kauan, kunnes tulen takaisin. Pojalla on ollut ikävä isäänsä.
Tyttö, joka on hieman vanhempi nukkuu jo - tosin lattialla. Hän on ottanut näköjään vanhan pinnasängyn patjan ja nukahtanut sen päälle sillä aikaa, kun olen ollut pojan vieressä. Minun käy sääliksi tyttöä.
Poika ei nuku. Hän taistelee nukahtamista vastaan. Hän kuuntelee, kuinka isän sormet vilistävät näppäimistöllä ja purkavat ajatuksia sanoiksi. Isän on pakko ruveta kirjoittamaan. Hänestä tuntuu, että muuten hän ei selviä tästä tilanteesta ja siihen liittyvistä tunteista.
Isä miettii, millainen ihminen voi tehdä tällaista lapsilleen. Millainen äiti voi rikkoa lastensa kodin ja perheen? Kuka tahtoo valita tällaisen elämän lapsilleen? Mielessäni toistuvat sanat 'itsekäs' ja 'paska'.
En voi sille mitään, mutta nyt vihaan ihmistä, joka oli minulle vielä kaksi viikkoa sitten elämäni rakkaus. Miten tunteet voivat muuttua näin nopeasti? En olisi koskaan uskonut, että ihmistä voi loukata ja satuttaa näin pahasti, enkä voi ymmärtää miksi joku haluaa tehdä toisille näin. Minun tekee pahaa katsoa, miten lapset kärsivät tästä prosessista - jo nyt.
Minusta tuli tänään rahassa mitattuna rikkaampi kuin olen koskaan ollut. Omistan nyt asunnon, jonka ennen jaoin hänen kanssaan. Silti se ei saa minua tuntemaan oloani yhtään paremmaksi. Olen huolissani lapsistani.
Tänään ilmoitin hänelle, että tulen kotiin. Koska omistan asuntoni nyt yksin, vaadin häntä poistumaan täältä. Hän lähti. Hän lähti hotelliin, koska hänellä on nyt rahaa. Saa nähdä miten pitkälle ne rahat riittävät. Kovasti hän on kaikkea uutta ja kivaa ostellut viime päivinä itselleen ja lapsille, yrityksenä ilmeisesti paikkailla mahdollista huonoa omaatuntoaan.
Ensimmäinen yö kotona tässä uudessa tilanteessa. Saapa nähdä tuleeko uni. Vaihdoin sänkyyn lakanat ja tuuletin tyynyt, petauspatjan ja peiton. Luulen, että tuttu tuoksu ei niistä silti hävinnyt.
Jaha. Poika nukahti ja isälle jäi vielä pari tuntia aikaa itselleen. Mitähän sitä tekisi?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
5 kommenttia:
Mielestäni nyt on tärkeää, että et mollaa lasten äitiä koskaan lasten kuullen.Lapsesi ovat varmasti huolissaan äidistään,eikä heille kuulu millään lailla se, mitä teidän vanhempien välillä on tapahtunut.Lasten pitää saada pitää kaunis käsitys äidistään ja heille on annettava kuva siitä, että äidillä on asiat hyvin.Tsemppiä,asioilla on tapana järjestyä!
Hyvä, että pääsit kotiin ja rauhoittamaan lapset. Outo ja uusi tilanne varmasti ahdistaa heitä, mutta se, että sinä olet siinä; heidän peruskalliona auttaa.
Toivottavasti sait unta.
En epäile hetkeäkään, etteikö kaltaisesi mies löytäisi unikaveria viereen nukkumaan:)
Vielä joku päivä heräät aamulla ja huomaat miten onnellinen oletkaan siitä, että kaikki päättyi kuten päättyi.
Viha ja halveksunta vaimoasi kohtaan on varsin hyväksyttäivä tunteitä tässä kohtaa. Toivottavasti et kuitenkaan jää niiden vangiksi vaan osaat vielä antaa anteeksi ja unohtaa katkeruuden. Se helpottaa elämää huomattavasti ja nostaa suuren taakan hartioilta. Minulta anteeksi antamiseen meni kauemmin kuin vuosi, mutta voi sitä huojennuksen tunnetta kun vihdoinviimein kykenin päästämään irti katkeruudesta.
-E-
Avioerolapsi täällä hei, vaikkakin vähän varttuneempi sellainen kun kaikki tapahtui. Älä pyytele anteeksi tapahtunutta lapsilta, eihän se ole sinun vikasi. Koeta saada heidät luottamaan ja uskomaan että (ainakin) isä on _aina_ paikalla, vaikka mikä olisi. Anteeksipyytely saa lapset vain ajattelemaan että jossakussa oli vikaa ja hätääntymään suotta. Näytä että isään voi luottaa ja isä kuuntelee. Äitiä ei tarvitse mollata, mutta täytyy selvästi selittää ettei isä enää tykkää äidistä - EIKÄ se ole lasten vika, vaan niin tapahtuu aikuisten välillä. Rutiinit ja tavallinen perhe-elämä on parasta, mitä lapselle voi tapahtua tällaisessa tapauksessa. Toivon oikeasti sinulle jaksamista ja muista että vaikka juhlapyhät ovatkin edessä, ei sinun tarvitse tehdä kaikkea 'perinteistä', vaan voit alkaa luomaan juuri sellaista joulua kuin mitä haluat viettää. Myös omalle äidille voi sanoa, ettei vain kertakaikkiaan jaksa tai halua juuri nyt puhua asiasta. Täytyy sukulaistenkin sen verran ymmärtää.
Joskus vanhemmalla iällä lapset kyllä ymmärtävät ja arvostavat suuresti sitä, että oli stabiili isä ja koti, jossa oli rauhallista ja turvallista, vaikka maailma muuten muuttuikin yhtäkkiä.
Nyt kuulsi ensikertaa kova katkeruus tekstissäsi.Älä silti arvostele lastesi kuullen heidän äitiään,keskustelkaa keskenään,mutta sulkekaa riidoista ja syyttelyistä lapsenne pois.
Hyvää joulunaikaa silti..
Lähetä kommentti