Kuuntelin musiikkia ja tunteet tulivat pintaan taas. Itkin.
Kirjoitan sanat tähän vapaasti mukaellen. Minua auttaa, kun saan ne kirjoitettua.
Voin paremmin hyväksyä tilanteen.
The lights are slowly fading down
There's no one else, just you and me
Nothing ever changed
I see your face everywhere
I thought I knew you totally
For all my life
I wish this could last forever
But it's time to go
I saw you laugh, I saw you cry
All for one and one for all
Nothing ever changed
To me this could have lasted forever
But it's time to
The bus is waiting right outside
To hit the road and once again you leave this all behind
You chase another dream tonight
And by the time I'll be home
You'll be far away
Nothing seems to last forever
It's time to go
A moment in a million years
Is all I've got for you
A moment in a million years
To make some dreams come true
A moment that I won't forget
Until the day I die
A moment in a million years
Called life
Kuivaan kyyneleet.
Kokoan itseni.
Jatkan eteenpäin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Aloin seurata blogiasi kun aloitit sen.Huomaat tunnemyrskysi laidasta laitaan,se on juuri niin kun pitääkin olla!ero on koko elämän kestävä prosessi,siinä on valtavasti asioita/tunteita ym pelissä.Älä koita edes oikopolkua selvitäksesi,kasvat vahvaksi vain eläen sen koko kirjon!
Luin kirjoituksesi läpi ja tunsin mielessäsi surua lähes 3 vuotta sitten tapahtuneen eron vuoksi.
Tapauksesessasi on jotakin samaa kuin minulla mutta roolini olikin vaimosi vastaava.
Itse vielä vuosiakin eron jälkeen tunnen syyllisyyttä asian vuoksi ja pidän itseäni selkärangattomana ihmisenä .. miksi en tyytynyt siihen lähes täydelliseen jota minulla jo oli (ulkoisesti kaikki oli hyvin mutta suhteemme puolisoina ei enää toiminut - olimme ystäviä).
Toivon sinulle kaikkea hyvää ja haluan kertoa että oman tarinani toinen osa puoli voi nykypäivänä hyvin ja olemme edelleen ystäviä.
Lähetä kommentti