Olen taas lukenut eteenpäin ja uusia teorioita pulpahtaa mieleeni.
Kun hän jätti minut, hän sanoi kasvaneensa ulos suhteestamme. Hän sanoi rakastuneensa toiseen mieheen ja haluavansa olla kanssani ystävä.
Huomaan, että tämä ja sitä edeltävä käytös sopisi kapinointivaiheeseen.
Luulen, että olen ollut hänelle isän korvike suhteessamme - ainakin alkuvuosina. Pystyin tarjoamaan hänelle turvaa, vakautta ja selkeät yhteiset suunnitelmat. Nyt kun elämä on ns valmis, niin hän ei tunne enää tarvitsevansa noita asioita.
Näen kapinavaiheen kehittymisen hänessä. Hän oli ennen hyvin estoinen. Mietti paljon mitä ihmiset ajattelevat hänestä, miten hänen tulisi toimia ja mitä häneltä odotetaan. Viimeisen vuoden aikana hän on halunnut ottaa isompaa roolia perheen elättämisestä ja kotiasioiden hoidosta. Soin hänelle mahdollisuuden, mutta se tuotti hänelle lopulta liian suurta stressiä ja hän voi todella huonosti.
Hänen käyttäytymismuodoissaan korostuivat ylivastuullisuus ja -tunnollisuus, perfektionismi ja toisten ihmisten miellyttäminen. Se oli osaltaan lisäämässä hänen kestämätöntä stressiään. Yritin auttaa ja tukea häntä, mutta ilmeisesti väärin keinoin. En ymmärtänyt, mistä oli kyse.
Vähitellen hän alkoi kasvaa ja sen muutoksen seurauksena hän tekee nyt sitä, mitä odotusten mukaan hänen ei pitäisi tehdä. Ulkopuolisten odotusten mukaan hänen ei pitäis erota. Hänen ei pitäisi rikkoa pienten lasten kotia. Hänen ei pitänyt katsella muita kumppaneita, koska hän oli naimisissa.
Mutta hän löysi jonkun, jonka kanssa keskustella ja joka ymmärsi häntä. Minulle hän ylisti tätä miesti usein. Arvelin, että se menee ohi. Arvelin, että se on osa innostusta, jonka kokee kun pääsee tekemään työtä, josta pitää. En ymmärtänyt taaskaan. Ehkä en edes halunnut ajatella sitä noin.
Kapinavaihe päättyi viikko sitten, kun hän ilmoitti minulle erosta. Hassua lukea täältä kirjasta asiat samalla lailla, kuin hän ne minulle ilmoitti.
"Välitän sinusta, mutta en rakasta sinua"
"Haluan pois tästä suhteesta, että voin löytää itseni"
"Sinä et koskaan voi ymmärtää minua ja minun maailmaani. Sinulla ei ole pääsyä sinne"
"Tahdon olla MINÄ"
"Olen kasvanut ulos tästä suhteesta"
Olen nyt enemmän sekaisin :)
Mitä oikein kokonaisuudessaan tapahtui?
Olisiko sitä voitu estää?
Olimmeko kuitenkin liian erilaisia?
Mitä olisi pitänyt tehdä toisin?
Jospa näihin löytyisi ajan kuluessa vastauksia...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
5 kommenttia:
Teidän olisi pitänyt puhua niistä asioista, jotka todella vaivasivat syvällä. Sen sijaan kielsitten ongelmien olemassa olon ja jatkoitte kulissien ylläpitoa, molemmat.
Toivottavasti seuraavassa suhteessasi osaat itsekin olla rehellisempi. Onneksi ihminen oppii aina, niin kuin jo aiemmin itse totesitkin jossain postauksessasi.
Harmi että suhteenne päättyi näin, mutta uskon että tulevaisuudessa on teille molemmille paljon hienoa luvassa.
Älä kanna kaunaa tai katkeruutta ex-vaimoasi kohtaan. Anna hänelle anteeksi heikkoutensa, anna myös itselle anteeksi omat heikkoutesi.
Luin blogiasi ja saimme mieheni kanssa oivat keskustelut ruokapöytään. Mieheni on hyvin samanlainen kuin sinä, kiltti mies. Puhuimme miten kauheaa olisi jos itse olisi tilanteessasi, että puskista tulee tuollaisia uutisia. Mieheni sanoi, että kilttien miesten puolesta olisi hyvä, että naiset elisi hetken huonossa parisuhteessa, niin oppisivat arvostamaan kiltteyttä. Minä elin 10v. narsistisessa pettävässä parisuhteessa, joten olen hyvin tyytyväinen nykyineen avioliittooni. Tarkkuutta siihen seuraavan naisen kanssa. Ja etkä ota takasin tätä exää, vaikka kuinka vonkuais takasin, sitä saa mitä tilaa! jos haluat lukea meidän suhteista ja muustakin: termos@vuodatus.net
No ei perkele, ihanko olet kiltisti kaiken sinulle sanotun niellyt ja vastaan ottanut ilman mitään pullikointia? En tarkoita mitään fyysistä vakivaltaa, mutta olisiko joskus ollut paikallaan tuulettaa kummankin ihan urut auki? Kaikki ovat yksilöitä ja kokevat asiat erilailla, mutta kyllä minulla ja avopuolisolla 15 yhteistä vuotta ovat tarvinneet mielipiteiden vaihtoa ihan isommallakin volyymilla. Ja raivoa on tunnettu molemmin puolin...tarpeeksi kun urautuu ja arkipäiväistyy se elämä, niin vaatii tosiaan sitä tahtoa olla samaa matkaa itse kelläkin. Luin postauksiasi ja hurjan kiltisti analysoit tilannetta. Missä on se oikeutettu, jätetyn ihmisen raivo????Kai se pitää läpikäydä, jotta voi luopua ja jatkaa uuteen elämään? Siis kai vasta sen läpi pääsee siihen anteeksiantoon ja muuhun, mistä Mariakin kommentissaan puhuu?
Julialle esittäisin seuraavan kysymyksen: miksi pitäisi pullikoida vastaan tai raivostua? Eikö ole parempi jatkaa elämää eteenpäin, oppia menneestä, mutta elää tässä ja nyt ja jättää negatiiviset tunteet muille.
Suosittelisin sinulle liian kiltti (avio)mieheksi? seuraavaksi kirjaksesi Anthony De Mellon Havahtumista. Se katsoo tätäkin asiaa toisenlaisesta näkökulmasta ja antaa varmasti ajattelemisen aihetta, avioeroonkin.
Toivon sinulle voimia eron keskelle.
Samanlaisessa tilanteessa oleva mies
ajauduin joskus viitisen vuotta sitten vastaavaan tilanteeseen.
halusin kuumeisesti selvittaa mista erossa oli kyse, exan selitykset olivat samankaltaisia kuin sinun kuulemasi. halusin myos oppia "ymmartamaan naisia". ero pisti vahan lukkoon uusien naisten tapaamisen suhteen ja kipuilu oli hankalaa.
prosessi on kaytava itse lapi. kukaan ei voi antaa sinulle valmiita vastauksia. syy ei ole se, etteiko niita voisi periaatteessa pukea sanoiksi. syy on siina etta todellisuus on niin kaukana siita mita mies tuollaisessa tilanteessa luulee todellisuudeksi, etta sen avautuminen on kivulias prosessi ja vie aikaa.
siksi kannattaa ihan ensimmaisena miettia mita oikeastaan haluat? elaman suurimpia siunauksia on se, etta sen saa mita toivoo. mutta kannattaa varoa, se on myos kirous: aina se mita toivoo ei ole sita mita kuvitteli toivovansa.
oletko ihan varma etta haluat "ymmartaa" mita meni vikaan? vai riittaisiko sinulle etta voisit elaa vastaavassa suhteessa, mutta onnellisena. on yleinen harhaluulo kuvitella etta kun ymmarramme, olemme vapaita ja onnellisia. se on oikeasti harhaluulo. tieto lisaa ihan konkreettisesti tuskaa.
erojen ymparille on kasvanut suuri teollisuus, jonka tarkoituksena on tuottaa erilaisia selityksia jotka sopivat nykyiseen maailmankuvaan. todellisuuden kanssa niilla ei ole hitustakaan tekemista. kannattaa varoa mita lukee, koska kirjat antavat lohdutuksen.
ehka kaikkein tarkeinta on tajuta, etta kukaan muu ei tule kertomaan sinulle, miten asiat todellisuudessa ovat. varsinkaan naiset. naiset elavat tosiasiassa aikamoisessa pilvilinnassa ja tulevat kiistamaan havaintosi sita kovempaa, mita lahemmaksi totuutta osut. luota siis pelkastaan omaan vaistoosi ja omiin silmiisi.
t. pena
Lähetä kommentti